Mitä enemmän kissa saa rakkautta sitä suloisemmaksi se tulee. - Helen Exley

Voi kukkuu ja järki käteen ihmiset! Ei kaupungissa pidetä kissoja vapaana! Meidänkin kerrostalon parkkipaikalla tänään tallusteli hellyyttävä pikkuinen kissa. Kyykistyessäni se juoksi suoraan luokseni ja rapsuttelin sitä aikani. Pikkukissa kehräsi ja kiehnäsi. Mutta kuka ihan tosissaan päästää kissan ulkoilemaan omin päin kaupungissa, kerrostalojen keskellä, autotien vieressä? Olin jo menossa sisälle, kun paikalle sattunut koiranulkoiluttaja kertoi nähneensä kissan usein meidän parkkipaikalla. Sinä, joka tunnistat itsesi: ensi kerralla, kun kissa talsii meikäläistä vastaan, nappaan sen kainaloon ja toimitan lähimpään löytäeläintaloon! Opetus: ei kissoja kaupunkiin omin päin.

Se kertoo paljon meidän ihmisten ajatusmaailmasta, että jos kyseessä olisi ollut koira, en olisi epäröinyt hetkeäkään sen kodin selvittämisen kanssa! On itsestään selvää, ettei minkään näköistä tai kokoista koiraa päästetä yksin ulkoilemaan. Mutta kissa on vain kissa! Itse ajattelin, että se on ehkä vahingossa päässyt karkuun. Mutta eihän se sitten varmaan ollut, jos se oli koiranulkoiluttajalle tuttu näky. Harmittaa, ettei itsellä ollut tarpeeksi munaa napata kissaa mukaan ja soittaa löytöeläintaloon. Koirien kohdalla meidän taloudessa niin on muutamaan otteeseen tehtykin. Yhden omistaja selvitettiin ihan heti ja samantien pimputtamalla sattumanvaraisesti lähistön rivarin ovikelloa. Muutaman yrityksen jälkeen löytyi ihminen, joka tiesi kenen karkulainen oli. Ja vielä mitä, emme edes kiitosta saaneet koiran palauttamisesta! Koska tämä karkureissu ei kuulemma ole viimeinen ja ei jaksettu lähteä perään. Aha! Joku tässä särähtää meikäläisen korvaan.

Kiitos siis teille ihanat ja vastuuntuntoiset lemmikkien omistajat. Vahinkojahan sattuu meille kaikille, mutta välinpitämättömyys ihmetyttää. Jos oma koirani pääsisi karkuteille ja joku sen toimittaisi turvaan löytöeläintaloon, maksaisin mieluusti tarvittavan summan koiran pois hakemisesta ja saisin tuon häslän turvallisesti takaisin kotiin. Tai vaihtoehtoisesti, jos joku, joka minut koirani kanssa on nähnyt, osaisi koiran palauttaa kotiin asti... se se vasta kiitosta saisikin! Eikö yhä useampi enää välitä? Eikö enää jaksa kiinnostaa, missä se karvakuono tallustelee? Menee missä menee!

Muistanpa tapauksen, jossa vanhempieni naapurista oli kissanpennut päässeet karkuteille. Pennut löytyivät jonkin ajan päästä vanhempieni talon alta, peloissaan, mutta muuten kunnossa. Naapurit eivät pystyneet mielestään tarpeeksi kiittämään vanhempiani, vaikka he vakuuttivat, että kissanpentujen kohtalo oli tärkein asia. Seuraavana päivänä naapurit olivat vanhempieni oven takana viinipullon, suklaan ja kukkien kanssa. He eivät olleet mielestään vielä kiittäneet riittämiin. Ihania, välittäviä ihmisiä. Noh, ehkäpä vähempikin olisi riittänyt, ei aina tarvitse mennä ääripäästä toiseen. Tämäpä kuitenkin hyvänä alkusysäyksenä sille, että me kaikki muistaisimme kiittää, auttaa ja ymmärtää!

Kissat sisätiloihin kaupungissa, kiitos!