Ihminen, joka ei näe unia on kuin ihminen, joka ei hikoile. Hän varastoi itseensa paljon myrkkyä. - Truman Capote
Olipas tosiaan hieno aloitus päivälle: herääminen painostavasta unesta. Uni ei ollut perinteinen painajainen, mutta se sisälsi kuitenkin niin paljon patoutuneita ajatuksia ja mielipiteitä, että niiden keskeltä herääminen oli ahdistavaa. Ystävät, joiden ajatusmaailma ei kohtaa kanssamme, yhteisen ajan merkitys perheen ja avomiehen kanssa, sekä oma käyttäytyminen olivat avainsanoja unessani. Yksi kun haluaa tehdä toista ja toinen toista. Siinä pitäisi revetä moneen osaan ja pystyä silti olemaan yksi. Oma reaktioni on kiukuttelu. Kiukuttelu, jota vihaan niin paljon! En vain pysty lopettamaan, kiukku kumpuaa jostain sisältä ja se on pakko päästää ulos.
Miksi ei voisi sitten vain todeta asioiden olevan niin kuin ne on? Miksei voisi kertoa mitä ajattelee? Jos sanoisi sen sillä tavalla nätisti... Ehei, minä olen kyllä sillä saralla varsinainen pelkuri. Joku tekee asian noin ja minä en halua, että se tehdään niin. Kunpa olisikin vain niin helppoa kertoa mikä omaa mieltä painaa. Ongelmanahan tässä on se, etten aina tiedä itsekään. Toisinaan sitä on niin ahdistuneella tuulella, ettei pysty hallitsemaan tunteitaan laisinkaan. Ehkäpä silloin takana onkin ollut ahdistava uni, jota en vain saa palautettua mieleeni. En minä siitä nauti, että koko ajan tekee mieli purskahtaa itkuun ja pieninkin sana tai ele saa minut räjähtämään. Olisi ihan kiva pystyä olemaan normaali ja unohtamaan nurkissa kummittelevan monsteri-Nelliksen.
Onneksi, ainakin tässä tapauksessa, monsteri pysyi suurimmaksi osaksi nurkassa ja päivä pääsi normalisoitumaan. Ehkä syynä oli aina niin ihanien tenttikirjojen maailma, tai sitten vain yksinkertainen ja uskomaton oman itsensä rauhoittaminen. Nojaa, veikkaan kuitenkin ensimmäistä vaihtoehtoa. Ei tässä nyt sentään vielä niin hyviä itsekontrolloijia olla. Ehkäpä joku päivä monsteri muuttaa meidän nurkasta vaikka häkkivarastoon ja tule käymään vain hyvin harvoin. Sitä päivää odotellessa...
Kommentit